Ruuhkaa ja romua!

Herättiin hyvissä ajoin, jotta kerettäisiin katsomaan nuorten surffikilpailuja. Kilpailupaikkana olisi Lanzadan biitsi, johon on n. 60 km matkaa. Mistään ei löydetty aikatauluja kilpailuun ja myöskin kilpaulupaikka voi siirtyä huonojen aaltojen takia toiselle biitsille. Lähdettiin matkaan joskus 1 aikoihin ja ajateltiin, että vaikka kilpailu ei vielä alkaisi, niin kerettäisiin ainakin ottamaan kerrankin kunnolla aurinkoa. Päivälle oli luvattu yli 30 astetta lämmintä, eikä olla semmosessa lämpötilassa olla biitsillä vielä keretty olemaankaan. Odotukset oli illalle todella kovat, sillä surffaus on ollut isossa roolissa ja mielenkiinnolla odottaa miltä näyttää, kun ammattilaiset surffaavat.

Lähtiessä mietittiin, että olisiko viisasta mennä pienempää tietä, joka olisi pikkasen lyhempi ja maksuton, mutta aikaa menisi vartin enempi. Mentiin kuitenkin isoa tietä, sillä se olisi ainakin helpompi reitti. Tai niin sitä ainakin kuvittelisi. Melkein saman tien, kun päästiin moottoritielle, vastassa oli erittäin paha ruuhka. Autot liikahti aina parin auton verran ja taas odoteltiin. Siinä puoli tuntia odotettua alkoi jo ymmärtämään miltä ruuhkat tuntuvat. No jossain vaiheessa tuli vastaan kyltti, jossa luki, että oli tapahtunut onnettomuus. Pari tuntia madellessa alkoi jo epätoivo iskemään, sillä paras auringonotto keli alkoi olleen kohta ohi. Kerrankin olisi ollut hyvissä ajoin rannalla ja tietenkin silloin sattuu kunnon ruuhkat. Jossain vaiheessa loppui kärsivällisyys ja vedettiin seuraavasta rampista alas kiertotielle. Vähän aikaa ajettua pettymys vain paheni, sillä huomattiin, että kiertotie oli lähes yhtä ruuhkainen. Ja vähän aikaa mentyä huomattiin, että jos oltaisiin jatkettu motaria, niin parin mutkan jälkeen olisi päästy onnettomuuspaikan ohi. Yhdellä sillalla oli rekka kaatunut. Takaisin ei ollut kuitenkaan paluuta, sillä moottoritien rampista ei päässy kuin yhteen suuntaan, jolloin olisi jouduttu palaamaan takaisin ja aloittamaan ruuhkan alusta. Kiertotiellä oli liikennevaloja ja se meni parin kylän läpi, jonka takia matkanteko oli todella hidasta ja toi arviolta tunnin lisää matkaa.

Ruuhkassa istuskellessa, mietin mielessäni sitä tunnetta, kun pääsen moottoritielle ja saisin painaa kaasun pohjaan ja auto lentäisi. Kerran kiertotiellä päästiin vauhdin makuun satasen alueella ja luultiin selättäneemme ruuhkan, mutta ilo ei kestänyt kuin puoli kilometriä. Kolmen tunnin päästä ruuhkan alusta vihdoin tuli moottoritien tulli ja kerrankin siitä näystä iloitsi. Ei muuta kuin nauttimaan vauhdista ja kiihdyttämään motarille, mutta auto ei kerennyt kiihtyä edes 100km/h:n, kun tuntui ikävä nykäisy, kuului outo ääni, moottorin ääni voimistui ja tehot hävisivät. Se siitä vauhdin tunteesta. Taas auto seuraavalle parkkipaikalle ja konepelti pystöön. Tuntui niinkuin moottorissa olisi ajoitus mennyt hieman pieleen ja sen takia auto käy miten sattuun. Tätä epäilystä vahvisti myös se, että jakopään remmin suoja oli hieman vaurioitunut. Aikasa kierrettyä autoa ympyrää aateltiin, että ihan sama. Ei jaksa hinausautoa ainakaan hommata, vaan jatketaan matkaa sillä riskillä, että moottori saattaa lasahtaa hetkenä millä hyvänsä. Toivottiin, että isompi ääni johtuu vain irronneesta pakoputkesta tai jostain. Ei kuitenkaan kovin pitkälle päästy, kun moottorissa tuntui taas ikävä nykäisy ja sammui. Taas tuntui niinkun olisi jakopään remmi vetänyt sutiaa jostain kohti. 

Ohjasin auton tien reunaan ja kokeilin käynnistystä. Moottori kyllä pyöri, mutta tupsautteli jostain ilmeisesti ilmaa tasaisin väliajoin. Silloin jo tiesi, että nyt taitaa olla auton elämänkaari lähellä loppua. Mäen alla näkyi ramppi, joten annoin auton liukua sitä kohti. Matkalla näkyi tien reunassa SOS-puhelin, joten päätettiin käydä katsomassa mitenkä se toimii. Puhelimesta löytyi nappi ja sitä painettua ääni kehoitti odottamaan. Odotettiin yli puoli tuntia ja otettiin samalla aurinkoa ja ihmeteltiin, että liekkö puhelin toimi ollenkaan, sillä napin uudelleenpainaminen ei vaikuta mihinkään. Kuitenkin paikalle saapui huoltoauto ja tuli auttamaan meitä. Tietenkään huoltomieheltä ei löytynyt englannin sanavarastosta kuin muutama sananen, joten taas piti mennä vaistojen mukaan. Loppupeleissä soitettiin suomeen vakuutusyhtiöön ja siletä ne soitti jonnekki espanjalaiselle yhteistyökumppanille, joka alkoi hoitamaan meille hianusautoa ja taksia. Välliin meille soitettiin vakuutusyhtiöstä ja välliin jostain espanjasta. Aina, kun espanjasta soitettiin, me annettiin puhelin huoltomiehelle ja se taas yritti tulkata meille, mitä ne oli puhelimessa puhunu. Jotenki tuli semmonen olo, että olisi saattanut olla helpompikin tapa hoitaa asioita, mutta saatiinpahan lopulta tilattua hinausauto, joka vie auton korjaamolle ja meille taksi. Hinausauton kuljettaja starttasi moottoria, käveli saman tien jakopään luokse ja totesi, että hihna on hieman löysällä, joten saattaapi tulla iso mätky. Korjaajat aikovat kuitenkin katsoa tarkemmin mikä autossa on vikana ja ilmoittavat meille kuinka kalliiksi kyseinen remppa tulee. Sitten saadaan tietää, että kannattaako remonttia edes suorittaa, sillä saattaahan remontin arvo nousta suuremmaksi kuin auton arvo on.

Vihdoinkin päästiin kämpille ja matkaan oli menny semmoset 7 tuntia ja käytiin reilu 50 km:n päästä kotoa. Mitä nyt tälle päivälle tullu uusia kokemuksia, niin erikoisin auringonottopaikka ikinä, suurin ruuhka ikinä ja vaikein huolto ikinä ja ulkomailla. Olo oli erittäin tyhjä, sillä tulevaisuus voi mennä paljon vaikeammaksi, jos ei autoa raski korjata. Jos auto on mennyttä, niin vaihtoehtoina ovat ostaa täältä joku halpa auto tai elää ilman autoa. Ilman autoa, moni reissu jäisi varmasti tekemättä ja surffaaminenkin vaikeutuisi. Pojat surffailivat illalla netissä foorumeilla ja kyselivät tutuilta, niin tulivat siihen tulokseen, että toivoa vielä on. Kuulemma tässä mallissa jakopään hihnan rikkoontuminen ei välttämättä riko moottorista osia. Eli ei muuta kuin peukut pystöön.